Minä suunnittelen sinulle
Olen Taina, sisustuksen ammattilainen. Tein ennen töitä koulutussuunnittelijana ja festivaalituottajana. Jossain eli kuitenkin koko ajan lapsuuden haave sisustussuunnittelijan ammatista. Niin vain kävi, ettei haavetta voinut ohittaa; menin ja opiskelin alaa kolme vuotta valmistuen vuonna 2006 sisustussuunnittelijaksi. Perustin oman yrityksen heti valmistumisen jälkeen, sillä halusin tehdä työtä omalla tavallani. Nyt olen suunnitellut jo reilusti yli 150 sisustusprojektia.
Kokemus on opettanut kuuntelemaan tarkalla korvalla ihmisten tarpeita ja toiveita. Pistän itseni aina likoon siihen mitä teen. Minulle ei ole tärkeää toteuttaa omia sisustusunelmiani vaan löytää juuri se, mitä asiakkaani haluaa, toivoo ja tarvitsee, ja suunnitella siitä paras ratkaisu.
Lapsena rakastin ompelevan mummuni nappilaatikoita, ja ihanista ylijäämätilkuista ompelin nuken vaatteita. Mummu aina sanoi, että tehdään vähän erilaista; sellaista mitä ei ole ihan kaikilla. Hänellä oli erinomainen värisilmä ja tyylitaju. Ehkäpä perin ne myös itselleni, ainakin intohimo kankaisiin ja väreihin jäi! Tiesin jo opiskeluaikana, että haluan myydä myös sisustuskankaita. Intohimo taitaa olla aistittavissa, sillä olen saanut edustettavakseni upeita kangasmallistoja, joita ei Oulussa saa mistään muualta.
Sisustaminen ei ole vain sitä, miltä tila näyttää vaan myös sitä miltä se tuntuu ja miten se toimii. Toimivan ja tasapainoisen kokonaisuuden luominen vaatii monenlaista tietoa ja osaamista; on hallittava niin suuret linjat kuin pienet yksityiskohdatkin. Saanko auttaa sinua toteuttamaan sisustusunelmasi?
← Suunnittelupalvelut